Blogi - kuukausittaiset tekstit

Marraskuu 2022

Shalom, rakkaat ystävät. Kiitos, että olette rukoilleet puolestamme tänä aikana. Tässä lyhyessä uutiskirjeessä tahtoisin kertoa teille, mitä uutta meidän elämässämme, palvelutyössämme ja maassamme on tapahtunut.

Perhe

Lokakuun 26. päivänä kaksosemme  viettivät kahdeksatta syntymäpäiväänsä. On valtava ilo nähdä heidän kasvavan, ja kuinka aika kiitääkään! Päätimme juhlistaa heidän syntymäpäiväänsä erityisellä tavalla ja veimme heidät kahdeksi päiväksi Jerusalemiin. Nyt he ovat käyneet ensimmäistä kertaa Länsimuurilla, Itkumuurilla! Selitämme heille vähän kerrassaan kansamme historiaa ja Jerusalemin merkitystä Raamatussa. Tämä kaupunki on heidän kotimaansa Israelin pääkaupunki. Missä ajassa elämmekään! Pidättehän kaikki kolme lastamme rukouksissanne!

Mayan

Jatkan työtäni tytärseurakunnassamme Mayan Simchassa. Tarvitaan paljon aikaa, viisautta ja kärsivällisyyttä ennen kuin näkee ihmisten kehittyvän vaelluksessaan Herran yhteydessä. Työ kaikissa seurakunnissa ja palvelutöissä edellyttää tiimityötä. Mitä enemmän panostat tiimiisi, sitä vahvempi ja kypsempi on sen tuottama hedelmä. 

Jokaisen hengellisen johtajan pitäisi kysyä itseltään seuraavanlaisia kysymyksiä: Tuleeko niistä ihmisistä, joita minä palvelen, kypsempiä ja parempia ajattelussaan ja asenteissaan? Näenkö muutoksia heidän luonteessaan? Kätkettehän minut rukouksiinne, kun jatkan kansamme palvelemista.

Vaalit

Marraskuun 1. päivänä kävimme vaaliuurnilla viidennen kerran kuluneiden kolmen ja puolen vuoden kuluessa. Benyamin Netanyahun ryhmittymä sai suurimman osan äänistä. Nyt vaikuttaa siltä, että hän saa tehtäväkseen muodostaa hallituskoalition ja palaa pääministeriksemme. Netanyahu pantiin syytteeseen petoksesta, luottamuksen rikkomisesta ja lahjusten ottamisesta kolmessa eri tapauksessa. Vain Israelissa voi miehestä, joka on ollut oikeudessa syytettynä, tulla vielä pääministeri. Olen sanaton johtajiemme ja maamme poliittisen järjestelmän moraalin edessä.

Rukousmatka

Kolmen vuoden jälkeen saatoimme taas tarjota Carmel Streams rukousmatkan Israelissa. Herra siunasi pientä 12 hengen ryhmäämme ja saimme nauttia Hänen läsnäolostaan, Hänen Sanastaan ja toinen toistemme seurasta. On suuri kunnia ja etuoikeus isännöidä ja johtaa tällaista ryhmää Suomesta. Olin iloinen nähdessäni vanhoja ystäviä ja tavatessani uusia. Herra on todellakin hyvä minulle antaessaan minulle niin hyviä ystäviä. Rukouksenamme on järjestää seuraava matka toukokuussa 2023. Ilmoittakaa meille, jos teitä kiinnostaisi tulla mukaan matkallemme. Tilaa on rajallisesti, mistä johtuen ryhmän maksimikoko on 16 henkeä.

Minä ja perheeni olemme kiitollisia teidän ystävyydestänne ja rakkaudestanne. Siunatkoon Herra teitä vastaavasti, kun tuette meitä!

Rukouksemme on, että jokainen teistä saa kokea Jumalan rakkautta, ohjausta ja Shalomia tässä kuussa.

Siunaavin terveisin Karmelvuorelta, Andrey Teplinsky