Blogi -kuukausittaisia kirjoituksia

Elokuu 2022

Shalom rakkaat ystävät. Olen niin kiitollinen teidän ystävyydestänne ja tuestanne.

Tässä lyhyessä uutiskirjeessä kerron teille vähän muutamista Israelissa tapahtuvista asioista, jotka askarruttavat mieltäni.

Kohti marraskuun vaaleja 

Marraskuun 1. päivänä 2022 annamme äänemme viidennen kerran reilun kolmen vuoden kuluessa. Tällä hetkellä kahdella pääpuolueella johtajineen - Yair Lapidin Yesh Atidilla ja Benjamin Netanyahun Likudilla -
on tähtäimessä Israelin seuraavan hallituksen johtaminen. Poliittisesta olemassolostaan on kuitenkin taistelemassa usea pienempi puolue, ja niillä tulee olemaan avainasema tulevissa vaaleissa.
Benjamin Netanyahu toivoo palaavansa valtaan pääministerinä vaalien jälkeen. Hän on Israelin pisimmän aikaa vallassa ollut pääministeri. Hän toimi tässä virassa vuodesta 2009 alkaen siihen asti kun nykyinen hallitus onnistui luomaan koalitiohallituksen ja pakotti hänet eroamaan. Hänen kauan kestänyt virkakautensa,
populistinen johtamistyylinsä ja lahjussyytteiden vuoksi oikeuden eteen joutumisensa ovat pitäneet hänet yhä vaaliasetelmien keskiössä.

Viides vaalikampanja-aika alkaa nyt ja mediassa keskitytään taas enimmäkseen mielipidetutkimuksiin. Israelin poliitikot pitävät yllä "show"-virettä ja laskelmoivat toimiaan tehdäkseen vaikutuksen äänestäjiin. Maamme on kiihtymyksen vallassa, sekä sisäisistä asioista johtuen että laajemmin kansainvälisesti ajatellen. Me
tarvitsemme vakaan ja viisaan johtajan, joka osaa johtaa kansaa.

Väkivallan laajeneminen arabivyöhykkeillä

Olemme kokeneet ennennäkemätöntä murhien ja sisäisen väkivallan nousua Israelin arabiyhteisöissä. Heinäkuussa surmansa sai 15 henkilöä. Murhatuksi tulleiden luku on kasvanut arabiyhteisöissä tämän vuoden alusta 62:een. Viime vuonna murhien uhreja oli peräti 126, heidän joukossaan 16 naista. Israelin poliisi ei pysty ratkomaan näitä murhia eikä hajottamaan arabivyöhykkeille pesiytynyttä organisoitua rikollisuutta.
Tästä ei kirjoiteta eikä kerrota läntisessä mediassa, mutta Israelin arabiyhteisöissä levitetään aseita ja huumeita. Suurin osa surmaamisista tapahtuu yhteisön rajojen sisäpuolella, eikä poliisi useinkaan voi saada niistä mitään
yksityiskohtaista tietoa tai yleisövihjettä ennen kuin surmatyö tapahtuu. Juutalaisissa yhteisöissä tapahtuneista murhista suurin osa saadaan selvitetyksi, mutta arabiyhteisöissä tehdyistä murhista 70-80% jää selvittämättä
juuri koska yhteisön jäseniltä ei heru tietoja.

Arabiankielisiä yhteisöjä on hajallaan Israelissa pohjoisesta etelään. Monissa vallitsee vielä heimomentaliteetti. He elävät kylissään tai pienissä asuinyhteisöissä niin kuin beduiinit Negevin autiomaassa etelässä. Heidän puhumansa arabiakin eroaa toisistaan. Ongelma on sama - arabiyhteisöillä ei ole yhtenäistä johtoa.

Alija 2022

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt ukrainalaisten muuttoa Israeliin. Mutta niin kuin kerroin edellisessä  kirjeessäni, Venäjältä alijan tehneiden juutalaisten lukumäärä on itse asiassa suurempi. Tänä vuonna kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 11.906 Ukrainan juutalaista saapui Israeliin, mutta samana aikana Venäjän juutalaisia saapui 16.598 henkeä. Venäjältä muutto on ollut vakaata, keskimäärin 3500-4500 alijaa joka kuukausi!

Kesäkuussa kävin puhujamatkalla Moskovassa (joka on Venäjällä). Lensin takaisin kotiin ELALin lennolla, joka oli täynnä venäjää puhuvia juutalaisia. Lento oli aivan täysi ja monet ihmiset tekivät alijan Israeliin tietämättä mitään lentokentällä tapahtuvasta menettelytavasta. Sain auttaa heistä muutamia pääsemään lentokentällä olevien hallituksen virkamiesten puheille, jotka huolehtivat uusista maahanmuuttajista, olimeista. 
Muistan yhä oman alijani 24 vuotta sitten. Se oli minulle elämää muuttava kokemus. Mutta suuremman muutoksen toi kohtaamiseni Israelin Jumalan kanssa, Hänen rakkautensa ja totuutensa. Rukoilkaa, että Venäjältä ja Ukrainasta tulevat ihmiset kohtaisivat Hänet, joka tuo heidät takaisin heidän luvattuun maahansa.

Iran

Presidentti Biden saapui Lähi-idän kiertueellaan Israeliin 13.7. " Yhteys Israelin kansan ja Amerikan kansan välillä on synnynnäistä", hän sanoi lentokentällä saapumisensa jälkeen. "Se on luissamme. Sukupolvesta toiseen tämä yhteys kasvaa. Me panostamme toisiimme. Me unelmoimme yhdessä." Israelissa käynnillään Biden tahtoi näyttää harvinaislaatuisen sitoumuksensa Israeliin, mutta Lähi-idässä käynnin päätarkoitus oli kuitenkin käydä Saudi-Arabiassa edistämässä Yhdysvaltojen intressejä: vaikuttaa öljyn hintoihin ja Irania vastaan suunnatun alueellisen sotilaallisen yhteistyön laajentamismahdollisuuksiin. Voimmeko sanoa, että USA toimittaa Israelille pommeja siinä tapauksessa, että Iran hyökkää ydinasein Israelia vastaan? Onko Israelin armeija valmis sellaiseen siirtoon?

Onko vielä olemassa mahdollisuus pysäyttää Iranin ydinaseohjelma diplomaattisten neuvotteluiden kautta? Sotilastiedustelumme on sanonut, että edes ydinaseiden sijaintipaikkoihin iskeminen ei pysäytä heidän ohjelmaansa, se vain viivästyttää heidän toimintaansa vähän aikaa. Israelilla ei ole ongelmia Iranin kansan kanssa, vaan Iranin hallinto tahtoo tuhota lopullisesti meidän maamme ja kansamme. USA:n oletetusta Israeliin sitoutumisesta huolimatta mieleeni tulee usein ajatus: lopulta me olemme aivan yksin ja vain Jumala voi pelastaa meidät ja auttaa meitä.

Suurkiitokset siitä, että pysytte minun ja perheeni rinnalla. Me siunaamme teitä Israelista ja rukoilemme elämänne ylle Herran suosiota, shalomia ja varjelusta.

Andrey Teplinsky